29.10.2009

Yli 20 000 allekirjoittanutta


Vetoomus parempien mielenterveyspalvelujen puolesta
luovutettiin ministeri Paula Risikolle


Valtakunnalliset mielenterveysjärjestöt ja joukko kansalaisaktiiveja vetosivat päättäjiin parempien mielenterveyspalvelujen puolesta. Puolen vuoden aikana 23.726 kansalaista allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaaditaan kunnilta päättäväisyyttä järjestää riittävät ja tasokkaat mielenterveyspalvelut ja valtiolta sanktiota, jos kunta laiminlyö tehtävänsä huolehtia psyykkisesti sairastuneista. Vetoomus allekirjoituksineen luovutettiin ministeri Paula Risikolle keskiviikkona 28.10.


Luovutustilaisuudessa nostettiin esille omaisten kuormittava tilanne. Omaiset mielenterveystyön tukena -järjestöjen jäsenistä vähintään 25 prosenttia tarvitsee omaishoidon tukitoimia: taloudellista korvausta omaishoidosta ja omaa jaksamista auttavia tukitoimia. Omaisilla on arvokasta tietoa sairastuneen läheisensä voinnista ja arkipäivän selviämisestä. Siksi heidät on otettava mukaan hoito- ja palvelusuunnitelmia laadittaessa. Samalla tulee selvittää, millainen kuntoutus/hoitomuoto tukisi myös omaisten itsenäistä jaksamista.


- Omaiset ovat tutkimusten mukaan moninkertaisessa riskissä normaaliväestöön verrattuna sairastua stressiperäisiin sairauksiin, kuten masennukseen,   totesi tilaisuudessa Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Aminoff


- Tässä kuussa julkistetun Mielenterveysbarometrin mukaan mielenterveysongelmia omakohtaisesti kokeneet ja heidän omaisensa uskovat, että sairastuneet mielletään liian usein kroonisiksi tapauksiksi, ja tavoitellaan heidän tilansa pitämistä entisellään. Saman barometrin mukaan psykologeista ja psykiatreista valtaosa on sitä mieltä, että mielenterveyspotilaalle annetaan liian usein vain sairaslomaa tai lääkehoitoa, mutta ei mitään muuta, sanoi Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri vetoomuksen luovutustilaisuudessa.


- Päättäjien pitää puuttua asiaan nyt, ettei kuilu potilaan ja hoitoon pääsyn välillä enää kasva tulevaisuudessa lisää. Jo nyt julkisella puolella on todella vaikea päästä hoitoon kohtuullisen odotusajan sisällä. Myös hoidon laatuun pitää kiinnittää huomiota. Sen parantaminen alkaa koulutuksen kehittämisestä. Mielenterveysalan ammattilaisten koulutuksessa pitää painottaa ihmisläheisen ja yksilöllisen kohtelun tärkeyttä hoitosuhteissa, kuntoutujia edustava Jussi Lehtonen sanoi tilaisuudessa.


- Kolmannen sektorin toiminta ja sen rahoitus pitää varmistaa valtion tai kunnan taholta, niiden tärkeä toiminta ei saa kaatua rahoitusongelmiin. Julkisen tahon sijoitus kolmannen sektorin toimintaan maksaa itsensä varmasti takaisin, huomautti ministerille kansalaisaktivisti ja omainen Kirsti Virtanen.


Aloite nimien keräämiseen vetoomuksen taakse tuli huolestuneilta kansalaisilta. Valtakunnalliset mielenterveysjärjestöt lähtivät viemään asiaa eteenpäin.

 

 

 

 

 

 
kuvitus1.jpg