Mielenterveyskuntoutujien omaisista 27 % käyttää aikaa läheisensä huolenpitoon yli 32 tuntia viikossa. Silti keskimäärin vain 5 % saa kunnallista omaishoidon tukea. Osasyynä tilanteeseen ovat mittaristot, joiden avulla kunnat arvioivat hoidettavan kuntoa. Mittaristot painottavat fyysistä toimintakykyä, jolloin niiden avulla ei voi juurikaan arvioida hoidettavan sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä eikä hoidon/huolenpidon sitovuutta. Tilanteen korjaamiseksi on aloitettu työ, jonka tarkoituksena on tuottaa kuntien käyttöön uudenlaiset mittarit ja saada omaishoidon tuen myöntämisen kriteerit yhtenäisiksi. Kunnat kuitenkin päättävät itse, ottavatko ne uudet mittaristot käyttöön.
Mielenterveyskuntoutujaa hoitava omaishoitaja vastaa tyypillisesti läheisensä arjen sujumisesta. Esimerkiksi skitsofreniaan liittyy usein passiivisuutta ja aloitekyvyttömyyttä. Skitsofreniaan sairastunut ei välttämättä kykene huolehtimaan hygieniastaan tai lääkkeiden otostaan, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa tai huoltamaan vaatteitaan. Omaisen huolenpitotehtävään voi kuulua myös se, että hän yrittää ylläpitää läheisensä todellisuudentajua. Toimintakyvyn rajua laskua voi aiheuttaa myös esimerkiksi vakava masennus. Mikäli hoidettava on itsetuhoinen, omaiselle lankeaa paljon valvontavastuuta: läheistä ei ehkä voi jättää hetkeksikään yksin.
Läheisistään huolehtivien mielenterveyskuntoutujien omaisten määrää ei ole tilastoitu ja esimerkiksi omaisyhdistyksiin kuuluvat omaiset muodostavat vain pienen ja valikoidun ryhmän. Keskimäärin voidaan kuitenkin todeta, että läheisistään huolehtivista 81-87 % on naisia, jotka ovat keskimäärin 55-vuotiaita. Heistä 28-33 % asuu yhdessä sairastuneen kanssa. Suurin osa sairastuneista läheisistä (54-61 %) on skitsofreenikkomiehiä, joiden keski-ikä on 38-44 vuotta. 1980-luvulla alkanut psykiatrisen hoidon rakennemuutos on vaikuttanut merkittävästi omaisten asemaan. Laitoshoitopaikkoja on vähennetty, mutta avohoidon resurssit tai kankeahkot rakenteet eivät ole pystyneet vastaamaan uudistuneisiin tarpeisiin. Tässä tilanteessa omaisten hoitovastuu on lisääntynyt.
Oletko sinä psyykkisesti sairaan läheisesi omaishoitaja? Millaiseksi koet tilanteesi?
