Omaiset kantavat vastuuta psyykkisesti sairastuneista
Viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tapahtunut suuria muutoksia. 1980-luvulla ryhdyttiin vähentämään psykiatrisia sairaalapaikkoja ja alettiin siirtyä yhä enemmän avohoitoon. Vuonna 1980 Suomessa oli noin 20 000 psykiatrista sairaalapaikkaa ja vuonna 1992 niistä oli jäljellä noin 7400. Tällä hetkellä aikuisille tarkoitettuja psykiatrisia sairaalapaikkoja on noin 5000.
Hoitoaikojen lyhentyminen sairaaloissa on tarkoittanut sitä, että potilaat palaavat takaisin omaistensa ja läheistensä pariin entistä nopeammin. Tämä sinänsä myönteinen kehitys ei ole tapahtunut ongelmitta. Omaisten vastuu läheisensä hyvinvoinnista ja arjen sujumisesta on lisääntynyt, kun avohoidon resursseja ei ole kyetty lisäämään samassa tahdissa sairaalapaikkojen vähenemisen kanssa. Useimmat omaiset ovat joutuneet uuteen tilanteeseen ilman tarvittavia tietoja, taitoja ja tukea.
Lähde: Markku Nyman, Eija Stengård, Mielenterveyspotilaiden omaisten hyvinvointi (2001)
Tehtävä
Omaisjärjestöjen katto-organisaatio
Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry on mielenterveyskuntoutujien omaisjärjestöjen katto-organisaatio. Se toimii mielenterveyskuntoutujien omaisten valtakunnallisena edunvalvojana ja omaistyön asiantuntijaorganisaationa. Käytännön omaistyötä tekevät ympäri maata sijaitsevat keskusliiton jäsenjärjestöt. Keskusliitto tukee järjestöjen toimintaa ja pyrkii tätä kautta parantamaan mielenterveyskuntoutujien omaisten psyykkistä, fyysistä, sosiaalista ja taloudellista asemaa. Toiminnan lähtökohtana on omaisten näkökulman sekä asiantuntijuuden esiin tuominen.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto tekee yhteistyötä mielenterveyssektorilla toimivien sekä omien jäsenjärjestöjensä kanssa. Keskusliitto tekee aloitteita ja esityksiä mielenterveyskuntoutujien omaisten edunvalvontaan liittyvissä asioissa, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja päätöksentekoon. Keskusliitto tukee ja harjoittaa sellaista toimintaa, jolla voidaan parantaa mielenterveyskuntoutujien omaisten asemaa ja hyvinvointia.
Eurooppalainen yhteistyö
Eurooppalaisen yhteistyön merkitys on korostunut viime vuosina, sillä Euroopan Unionin lait säätelevät pitkälti mielenterveyskenttää. Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto on mukana eurooppalaisessa omaisjärjestöjen liitossa Eufamissa. Keskusliiton ja Eufamin yhteistyön ansiosta eurooppalaiset omaistyön käytännöt ja projektit saavuttavat myös suomalaiset omaiset. Keskusliitolla on kaksi edustajaa Eufamin hallituksessa ja yleisedustajakokouksessa.
Vuosikertomus 2006 (pdf) >>
Tutkimustietoa:
Omaiset kärsivät masennusoireista >>
Ystävät, liikunta ja työ auttavat omaisia jaksamaan >>
Omaiset tarvitsevat hoitohenkilökunnalta tietoa ja tukea >>
Suositukset omaisten hyvinvoinnin parantamiseksi >>
Väitöstutkimus: Lähes 60 prosenttia omaisista kokee kuormittuneisuutta >>
|